Apostoli Paavali opettaa: “Rukoilkaa lakkaamatta” (1 Tess. 5:17). On välttämätöntä rukoilla niiden kirkkaiden ja ylevien hetkien aikana, jolloin sielumme kokee vierailun ylhäältä ja kohoaa korkeuksiin kohti taivasta sekä tuntee tarvetta rukoukseen. Yhtä lailla on tarpeellista rukoilla kaikkina muina rukoukseen tarkoitettuina hetkinä aamuisin ja iltaisin silloinkin kun emme ole rukousmielellä. Muutoin rukoilemisen kyky saattaa hävitä, aivan kuten vanha rauta ruostuu ilman käyttöä.
Sielullemme on tarpeellista, säilyttääkseen hartaan tuoreuden, asettaa päämäärä rukoilla säännöllisesti, huolimatta siitä olemmeko vaiko emme ole siihen halukkaita Ortodoksikristitty rukoilee päivittäin aamulla herättyään ja illalla ennen vuoteeseen menoa. Meidän tulisi rukoilla jokaisen tärkeän työn edellä ja jälkeen. Tässä asiassa rukouskirja on tarpeellinen kumppani.
Yksityisten rukousten lisäksi kotona on toinen muoto yhteistä rukousta, joka tapahtuu kirkossa. Herra sanoi tällaisesta rukoilemisesta: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Mt.18:20).
Apostolien ajoista asti kaikkein tärkein yhteinen rukouksen muoto on ollut sunnuntaisin kirkoissa toimitettava liturgia, jossa uskovat yhdestä sydämestä ylistävät Jumalaa. Yhteinen jumalanpalvelus sisältää suuren hengellisen voiman.
Kristityt muodostavat Kristuksen Ruumiin, Jumalan huoneen, niin kuin Raamatussa on kirjoitetu:” Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus” (Hepr. 3:6). Tuo rakennus toinen maailma, joka on erilainen kuin tämä, jossa elämme. Tuossa toisessa maailmassa elämällä on toisenlainen olemus. Se on rukouselämää, yhteyttä Jumalan kanssa ja Hänen ylistämistään. Rukouksen kautta kykenemme yhteyteen koko taivaallisen maailman kanssa: enkelien, profeettojen, apostolien, marttyyrien, piispojen, vanhurskaiden ja Jumalansynnyttäjän kanssa.
Täällä maan päällä rukoilemme läheistemme ja toinen toistemme puolesta, myöskin jo tästä elämästä siirtyneiden puolesta ja pyydämme pyhien esirukouksia, että hekin rukoilisvat puolestamme.
Rukous on yhteyttä Jumalan kanssa. Täydellisimmillään rukous on ortodoksisessa temppelissä. Kirkko on rukouksen maailma ja rukouksen paikka.
Ensimmäisen seurakunnan elämä alkoi helluntain jälkeen perinteisen rukouksen pohjalta. Apostoli Luukas kertoo, että ”apostolit olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa” (Lk.24:53; Apt. 5:12). Apostoli Pietarin kerrotaan rukoilleen kuudentena hetkenä (Apt. 10:9). Hän kävi myös Johanneksen kanssa yhdeksännen hetken rukouspalveluksessa (Apt. 3:1). Tämä ossoitta, että seurakunnalla oli oma liturginen käytäntönsä ja rytminsä jo ennen helluntaita. Varhaisn rukousmuoto oli psalmien veisaaminen (Ef. 19; Klo. 3 :16). Kaikki alkuseurakunnan tapahtumat pohjautuvat tähän ennen helluntaita vallinneeseen yhteisen rukouksen perinteeseen. Rukous edelsi Matteuksen valitsemista apostoliksi Juudas iskariotin jälkeen, samoin valittaessa seitsemää diakonia. Rukoiltiin myös Pietarin vapautumista vankeudesta, kastettujen puolesta. Apostolien tekojen kirja todistaa, että erityisesti Pietari ja Paavali olivat ahkeria ja kestäviä rukoilijoita. Apostoli Paavali usein mainitsee ”rukoilevansa aina” (Room. 1:10) ja kehoittaa ”rukoilemaan joka hetki” (Ef. 6:18). Paavali ymmärtääkin rukoilemisen kilvoituksen ja jumalanpalvelemisen muodoksi. Hän selkeästi antaa ymmärtää, että seurakunnasta tulee Kirkko, Kristuksen Ruumis, juuri rukouksen kautta. Rukouksen kautta siitä tulee Jumalan valtakunnan maan päällinen esikartano, ja rukouksen kautta se saavuttaa täyteytensä.
Ortodoksisen jumalanpalveluksen yleisperiaate ilmenee psalmin sanoista:”Kiitä sieluni Herraa ja kaikki, mitä minussa on Hänen pyhää nimeänsä”. Koko luonto sinällään ja sen kautta ylistää Herraa. Siitä syystä ortodoksisessa kirkossa erilaiset luonnon ainekset- suitsutus, pyhitetty vesi ja öljy, tuohukset, palmun oksat jne. – kaikki palvelevat Jumalan kunniaa ja siitä syystä kokonaisuutta.
