Raamattua tutkiessa huomaa, että rukous on aina ollut keskeinen osa ihmisen uskonnollisuutta. VT on täynnänsä tilanteita, joissa Jumalan puoleen käännytään erilaisissa tilanteissa. Tunnusmerkillistä rukoilemiselle VT:ssa on se, että rukoukset ovat aina yhteydessä elämään ja kyseiseen historialliseen tilanteeseen. Kaikkia tärkeimpiä Israelin historian vaiheita aina edeltää tietyt rukoukset. Niiden syvin sisältö on, että Jumala pelastaisi kansansa jo tässä maailman ajassa. Monet Israelin kansan johtajat ovat rukoilijoina esikuvia Kristuksesta. Tällainen on Mooses , joka rukoilee ja anoo valitun kansan puolesta ja Jumala kuulee häntä. Moosesta voi pitää jokaisen anomusrukouksen esikuvana. Hänen sanotaan rukoillessaan keskustelleen Jumalan kanssa (2. Moos. 34: 29-35) Toisaalta voisi sanoa, että itse asiassa Mooses ei rukoillut, vaan hän yritti pakottaa Jumalaa ihmeisiin ja huolehtimaan kansastaan.
Kuninkaiden tärkeän velvollisuuden ja tehtävän katsottiin olevan kansansa puolesta rukoilemisen. Niinpä Daavid (2. Sam. 7:25) ja Salomon (1 Kun. 8:10- 61) rukoilevat kaikkien sukupolvien puolesta. Lukuisia muitakin esimerkkejä löytyy VT:sta.
Myöskin VT:n profeetat olivat suuria rukoilijoita, jotka rukoilivat lakkaamatta ja hellittämättä, esimerkkinä profeetat Elia ja Samuel. Jeremian tiedetään rukoilleen paljon kansansa puolesta (2. Makk. 15:14). Profeetat elivät läheisessä yhteydessä kansaansa ja he tunsivat tarkoin kansansa tilan ja tarpeet. Monet profeettojen rukoukset muistuttavat psalmeja. Erityisesti pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen VT:n kirjoituksissa ilmenee paljon henkilökohtaisia rukouksia. Kirkko kehoittaakin uskovia käyttämään psalmeja ja profeettojen henkilökohtaisia rukouksia omassa rukouselämässään rukouksen mallina.
Psalmit ovat VT:n aarre rukoilijoille. Niihin sisältyvät kaikki keskeisimmät aiheet: Jumalan käskyt, profetiat sekä viisaus. Luonteeltaan psalmit ovat universaalisia rukouksia. Suuri osa psalmeista on puhtaasti ylistystä. Paljon niistä löytyy esimerkkejä sekä yhteisistä että henkilökohtaisista rukouksista. Niiden synnyttäjinä ovat olleet koettelemukset, toivon ja luottamuksen tunteet ja totuuden etsiminen. Merkittävää on se, että Kristus piti psalmeja hyvin tärkeinä. Hän itse käytti niitä omissa rukouksissaan. Voinee sanoa, että psalmit olivat Kristuksen oma rukous. Siksi halutessamme oppia tuntemaan Kristusta, psalmit ovat suurena apuna
Jeesus itse sanoi, että saamme kaiken, mitä Hänen nimessään anomme. Näin Hänestä on tullut ihmiten rukousten kohde. Hän antaa rukoukselle sisällön ja vastaa siihen. Hän vahvistaa uskoa, tukee, rohkaisee ja kasvattaa ihmistä ja antaa kestävän toivon. Kristus opettaa, kuinka tulee rukoilla kaikissa elämän tilanteissa ja olosuhteissa. Kun Häneltä kysyttiin, miten tulee rukoilla, Hän antoi malliksi ”Isä meidän”- rukouksen. Näin Hän osoittaa, että ihminen on erittäin läheisessä ja persoonallisessa suhteessa Jumalaan. Vanhan testamentin Jumala oli peljättävä ja ankara. Jeesuksen Jumala on rakastava Isä. Tämä saa aikaan uskovassa rukoilijassa halun antaa itsensä Jumalalle, jotta voisi tulla osalliseksi suurimmasta rakkaudesta.
Isä meidän –rukous opetta meille, että tärkein asia on Jumalan tahdon toteutuminen ja siihen pyrkiminen sekä Jumalan nimen ylistäminen ja Hänen valtakuntansa toteuminen myös maan päällä. Meitä kehoitetaan myös anomaan leipää, joka Kirkon isien mukaan on itse Kristus, ”taivaallinen leipä”, josta Hänen taivaaseen astumisensa jälkeen tuli Eukaristian, Pyhän Ehtoollisen, aines. Hän opettaa myös anomaan anteeksiantoa, jonka edellytyksenä on, että itse annamme anteeksi toisillemme, samoin voimaa kohdata tulevat koettelemukset. Jeesus vakuuttaa, että Jumala, Isä, kuulee Hänelle osoitetut rukoussanat. Tästä johtuu, että Jumalaa rukoilaan kuin Isää. Hän on joka hetki läsnä sisimmässämme ja näkee ”salassa” kaiken. Ei ole tarpeen käyttää monia sanoja, sillä Hän tietää tarpeemme, rikkomuksemme, olemmeko antaneet toislle anteeksi tai katuneet rikkomuksiamme. Jeesus opetti, että tulee rukoilla aina, lakkaamatta (Lk. 18:1). Säännöllisyys ja kestävyys osoittavat todellisen sydämemme tilan. Viimeisessä rukouksessaan Jeesus kehoitti seuraajiaan olemaan aina valveilla, erityisesti viimeisinä aikoina. Apostoli Johannes erityisesti kehoittaa meitä anomaan sitä, että tulisimme yhteyteen itse Jumalan kanssa. Usko ei ole ainoastaan rukouksen ehto, vaan myöskin sen aikaansaannos.
Ihmiselämän ylläpitämiseksi on tärkeää ruoka ja lepo. Tietämys, taide ja kulttuuri yleensä rikastuttavat ihmismielen mahdollisuuksia, mutta ainoastaan rukous paljastaa ja avartaa hengelliset kykymme.
Jumala rakastaa kaikkia luotujaan ja erityisesti jokaista ihmistä, koska Hän on kaikkien Taivaallinen Isä. Kuten lapsille on luonnollista tavata ja keskustella vanhempiensa kanssa, niin tulisi myös meillekin olla luonnollista ja mieluisaa keskustella taivaallisen Isämme kanssa ja olla hengellisessä yhteydessä Häneen. Tätä keskustelua Jumalan kanssa kutsutaan rukoukseksi. Sielu yhteydessä rukouksen kautta Jumalaan on samanaikaisesti yhteydessä koko hengelliseen maailmaan - enkeleihin ja pyhiin. Johannes Kronstadtilaisen mukaan ”rukous on maan päällä vaeltavan oudon kulkurin -kristityn -kultainen side hengelliseen maailmaan, josta hän on osa, ja vielä enemmän Jumalaan, elämän lähteeseen”.
Rukoukseen liittyy aina hartaita sanoja ja muita ulkoisia uskon ilmauksia: ristinmerkki, polvistuminen, maahan heittäytyminen jne. Mutta rukoilla voi myös ilman sanoja ja ilman ulkoisia ilmenemismuotoja. Sellaista on hartaan ihmisen sisäinen tai salainen rukous, joka on tuttua kokemuksen kautta monille vilpittömille kristityille.
Erilaisia rukoustapoja
Rukouksen aikana rukoilija vuodattaa sielunsa Jumalan eteen ylistäen Hänen täydellisyyttään , kiittäen Hänen armostaan ja hyvyydestään ja anoen Häneltä tarpeisiinsa. On siis kolme rukouksen muotoa: ylistysrukous, kiitosrukous ja anomusrukous.
Ylistysrukous on täydellisin ja epäitsekkäin rukouksen muoto. Mitä puhtaampi ja moitteettomapi rukoilija on, sitä enemmän häness heijastuu Jumalan täydellisyys ja tämän johdosta hän tuo esiin kiitoksen ja ylistyksen sanoja. Samoin enkelitkin taivaissa lakkaamatta ylistävät Jumalaa veisuillaan. Piispa Teofan Erakko sanoo: ”Ylistäminen ei ole Jumalan ominaisuuksien yhdentekevää mietiskelyä, vaan niiden elävää kokemista, täynnä iloa ja hurmiota”
Kiitosrukous osoitetaan Jumalalle kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme saaneet Häneltä. Sellainen luonnollisestikin syntyy kiitollisessa ja herkässä sielussa. Jumala on armollinen kaikille, mutta monetkaan eivät muista kiittää Häntä. Vapahtajan pelastamista pitaalisista vain yksi, samarialainen, palasi kiittämään Häntä (Lk. 17:12-17)
Anomusrukous on kaikkein yleisin rukouksen muoto, joka kannetaan heikkouden ja epävarmuuden tunnossa ja kokemuksen puutteesta. Syntien ja himojen vuoksi sielumme on heikko ja sairas. Siksi on erityisen tärkeää pyytää Jumalalta anteeksiantoa ja apua, jotta voisimme parantaa virheemme.
Joskus anomme apua vaaran uhatessa, erityisissä tarpeissa jne. Anominen rukouksessa on välttämätöntä kun ymmärtää heikkoutemme tilan ja armollinen Jumala on valmis vastaamaan pyyntöömme. (Mt 7:7; Joh. 16:23) Mutta jos rukouksemme sisältää vain pyyntöjä, jos ylistyksen ja kiitoksen ääntä ei kuulu, se osoittaa hengellisen elämämme vähäsitä kehitystä.
Monta kertaa nämä rukouksen muodot yhdistyvät rukoillessamme. Rukoilija anoo Herralta tarpeitaan ja samanaikaisesti kiittää ja ylistää Hänen hyvyyttään ja suuruuttaan armollisena Isänä. Kaikkein juhlallisin ylistyshymni Kirkossa on Suuri ylistysveisu: ”Kunnia olkoon Jumalle korkeuksissa …”. Siihen sisältyy myös anomuksia. Ja toisinaan päinvastoin: kyynelsilmin vuodatetut avunpyyntörukoukset johtavat yleviin kiitoksen ja ylistyksen osoituksiin. Monet psalmit ovat tätä tyyppiä, esimerkiksi psalmit 146, 148 ja monet muut.
Omasanaisella rukouksella on myös oma paikkansa ja osansa rukouskilvoituksessa.
Hengelliset isät opettavat, että jos rukouksien lukemisen aikana jotkin rukoussanat erikoisesti koskettavat sielua ja täyttävät sen, niin sitä ei saa jättää huomiotta, vaan tulee pysähtyä ja omin sanoin rukoilla sitä, mikä sielua koskettaa. Näin saattaa tapahtua myös luettaessa Jumalan sanaa ja sielulle hyödyllisiä isien kirjoituksia tai miettiessä jumalallisia asioita. Joskus erikoisen järkyttävät ja ihmeelliset elämän tapahtumat valtaavat sielun ja pakottavat sen rukoilemaan. Näissäkään tapauksissa ei saa jättä huomiotta näin syntynyttä sielun kutsua, vaan on keskeytettävä askareet ja täytettävä sielusi vaatimus. Nämä odottamattomat rukouspuuskat todistavat, että rukous on jo alkanut asettua sydämeen ja täyttää sen. Tällaista juurtumista ei ilmene heti, kun omistautuu rukoustyölle, vaan se tapahtuu pitemmän ajan kuluttua. Se on todiste rukouksessa edistymisestä. Mitä useammin tällaista sisäistä tarvetta ilmenee, sitä enemmän sydän täyttyy rukoushengellä. Rukous, joka syntyy itsestään sydämessä sitä mukaa kuin siinä esiintyy tarve rukoilla omin sanoin, on toisinaan itse luotua siitä rukousten aineistosta, joka kertyy sydämeen valmiitten rukousten muistiin painamisesta ja oppimisesta. Toisinaan se taas syntyy Jumalan armon vaikutuksesta.
Rukoukset ovat yleensä monisanaisia. Ne sisältävät monia sinänsä pyhiä asioita, mutta saattavat johdattaa ajatukset arkipäiväisiin maallisiin asioihin. Niinpä hartainkaan rukous ei kulu ilman, että ajatus kääntyisi syrjään rukouksesta ja harhailisi jossakin. Sillä tavoin rukous häiriintyy ja tulee epäpuhtaaksi. Tähän on kiinnitetty huomiota aivan askeesin olemassaolon ensi paivistä lähtien. Tämän heikkouden poistamiseksi on keksitty rukoilla lyhyin rukouksin. Ne pitävät ajatukset Jumalan kasvojen edessä, eivät anna niille aihetta kääntyä muualle ja pitävät huomion aina sisäisesti keskittyneenä. Tästä pyhä Johannes Kassianus todistaa vakuuttaen, että hänen aikanaan joka paikassa Egyptissä harrastettiin näitä rukouksia. Toisten isien opetuspuheista huomaa, että ne olivat käytössä myös Siinailla, Palestiinassa ja Syyriassa sekä kaikissa muissa osissa maailmaa. Huudahdus: Herra armahda! ja muut lyhyet rukoukset, joita kaikissa jumalanpalveluksissa on paljon, ovat juuri näitä edellä mainittuja pikkurukouksia.
On ollut ja vieläkin on sellaisia rukoilijoita, jotka ovat mieltyneet yhteen lyhyeen rukoukseen ja toistavat sitä lakkaamatta. Pyhä Johannes Kassianus sanoo, että hänen aikanaan Egyptissä kaikkien yleisesti käyttämänä lyhyenä rukouksena oli 70. psalmin 2. jae: "Jumala, pelasta minut, Herra, riennä avukseni!"
Pyhän Johannikoksen elämäkerrassa mainitaan hänen aina toistaneen seuraavaa rukousta: "Toivoni on Isä, turvani Poika ja suojelukseni Pyhä Henki." Tämän rukouksen hän liitti jokaiseen ulkoa oppimansa 30 psalmin jakeeseen, ja nämä psalmit olivatkin hänen rukoussääntönään. Eräs toinen käytti lakkaamattomana rukouksenaan seuraavia sanoja: "Ihmisenä olen minä syntiä tehnyt, mutta Sinä laupiaana Jumalana armahda minua."
Luonnollisesti toiset rukoilijat valitsivat itselleen muita lyhyitä rukouksia. Aivan varhaisesta ajasta lähtien oli kuitenkin hyvin useilla tapana valita seuraava rukous: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. " Tästä löytyy viittauksia pyhien Efraim Syyrialaisen, Johannes Krysostomoksen, Iisak Syyrialaisen, Hesykioksen, Barsonofioksen ja Johanneksen sekä "Portaitten" kirjoittajan, Johannes Klimakoksen, kirjoituksissa. Myöhemmin se alkoi olla jo kaikkien huulilla. Se liitettiin kirkollisiin sääntöihinkin, joissa se esitetään käytettäväksi kaikkien kotirukousten ja kirkollisten jumalanpalvelusten sijaan
Tätä rukousta nimitetään Jeesuksen rukoukseksi sen tähden, että sillä käännytään Herran Jeesuksen puoleen. Se on suullinen kuten kaikki muutkin lyhyet rukoukset. Mielen rukousta se on silloin, kun sitä rukoillaan ei yksin sanoilla, vaan myös järjellä ja sydämellä. Näin on erikoisesti silloin, kun se pitkäaikaisen huolellisen käytön jälkeen yhtyy hengen liikkeisiin niin, että ne ovat yhtä, ja rukous tuntuu olevan sisällä, mutta sanoja ei tunnu olevankaan. Jokainen pikkurukous voi kohota tälle asteelle. Jeesuksen rukous on kuitenkin etusijalla sen tähden, että se yhdistää sielun Herraan Jeesukseen, joka on ainoa ovi Jumala-yhteyteen, mitä saavuttamaan rukous pyrkiikin. Hän itse on sanonut: "Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6) Niinpä hän, joka omaksuu tämän rukouksen, hankkii itselleen lihaksitulemisen salaisuuden koko voiman, ja siinä onkin meidän pelastuksemme.
Jeesuksen rukouksen omaksuminen on ulkonaisesti sen taidon saavuttamista, että se itsestään lakkaamatta olisi kielellä. Sisäisesti taas se on huomion keskittämistä sydämeen ja siinä lakkaamatonta Jumalan edessä olemista, mihin liittyy sydämen lämpö, kaikkien muiden ajatusten karkottaminen ja erikoisesti murehtiva ja nöyrä Herran Vapahtajan eteen lankeaminen. Tottuminen tähän alkaa toistettaessa rukousta mahdollisimman usein huomion ollessa kohdistettuna sydämeen. Jatkuva toistaminen kokoaa järjen yhteen, Herran edessä seisomiseen. Tällaisen sisäisen tilan vakiintuessa sydän lämpenee, ja eivät vain himolliset, vaan myös tavallisetkin maalliset ajatukset kaikkoavat. Kun sydämessä alkaa vakituisesti palaa Herran yhteyden tuli, silloin palautuu sisäinen sydämen rauha, johon liittyy ajatusten murheellinen ja nöyrä Herran eteen lankeaminen. Tähän asti oma työmme ja vaivamme voi meidät Jumalan avulla johtaa. Jos jotakin tämän korkeampaa saattaa tapahtua rukouskilvoituksessa, niin se on armon lahja. Pyhät isät mainitsevat tästä sen tähden, ettei kukaan mainitun asteen saavuttanut vain kuvittelisi seisovansa rukouksen ja hengellisen täydellisyyden huipulla luullen, ettei hänellä muuta tavoiteltavaa olekaan.
Isät antavat seuraavia ohjeita rukoilemisesta ja Jeesuksen rukouksen harjoittamisesta:
1.Määrää rukoussäännöstäsi osa myös Jeesuksen rukoukselle. Lue sitä muutamia kertoja ennen rukoussääntösi suorittamista ja samoin sen jälkeen. Jos innostusta riittää, niin jokaisen rukoussääntöön kuuluvan rukouksen jälkeen lausu Jeesuksen rukous muutamia kertoja, kuten oli menetellyt Johannikos Suuri, joka rukoillessaan jokaisen psalmin jälkeen toisti lyhyen rukouksensa: "Toivoni on Isä, turvani on Poika ja suoj elukseni on Pyhä Henki."
2. Saat itse määrätä, miten paljon missäkin tapauksessa lausut tätä rukousta, tai menettele siinä hengellisen isäsi neuvon mukaan. Kuitenkaan älä alussa ota paljon, sillä myöhemmin voit vähitellen lisätä lukumäärää sen mukaan kuin miellyt tähän rukoukseen. Jos sinussa joskus syntyy halu lukea uudelleen sama määrä, minkä olet säännöksesi ottanut, niin älä kiellä itseltäsi tätä. Tätä lisäystä ei kuitenkaan tarvitse ottaa rukoussääntöön, vaan se jääköön poikkeukseksi. Älä kiellä, vaikka sydämesi vaatisi miten paljon tahansa tällaisia lisäyksiä.
3. Älä kiirehdi toistamaan rukousta toisensa jälkeen, vaan lausu ne kohtuullisen harvaan, kuten on tapana puhutella jotakin ylhäistä henkilöä, kun häneltä jotain pyydetään. Enemmän kuin sanoista, huolehdi siitä, että järki olisi sydämessä ikäänkuin läsnä olevan Herran edessä täydellisesti tajuten hänen suuruutensa, hyvyytensä ja totuutensa.
4. Jos sinulla on tilaisuus, niin ota tavaksesi rukoilla myös varsinaisten rukousaikojesi välillä ja kohota silloin Herran puoleen muutamia kertoja tämä Jeesuksen rukous. Jos tähän ei ole tilaisuutta, lausu hengessäsi rukous työsi lomassa ja jopa puheittesikin keskellä.
5. Lausuessasi tätä rukousta tee joka lauselman jälkeen kumarrus, kymmenen syvää kumarrusta ja sen jälkeen kumarrus maahan asti. Sinä tietysti olet kuullut tai lukenut, että pyhät isät rukoussäännöissään suorittavat suuren määrän kumarruksia. Eräs heistä on sanonut: "Rukous ei ole riittävä, jos rukoilija ei vaivaa ruumistaan kumarruksilla." Jos alat voimiesi mukaan noudattaa tätä, niin näet nopeammin Jeesuksen rukouksessa harjaantumisen hedelmää.
6. Muita Jeesuksen rukousta koskevia neuvoja, viittauksia ja varoituksia löydät Simeon Uuden Teologin, Gregorius Siinailaisen, munkki Nikeforoksen, Ignatioksen ja Kallistoksen kirjoituksista, jotka ovat Filokaliassa. Kaikkien muidenkin isien opetukset sisäisestä rukouksesta soveltuvat myös Jeesuksen rukoukseen. On huomattava, että pyhien isien opetuksissa löytyy viittauksia siihen, miten tulee rukouksen aikana istua, miten hengittää ja missä asennossa pitää päätä. Nämä erilaiset "otteet eivät, Kallistoksen ja Ignatioksen sanojen mukaan, ole oleellisen välttämättömiä, vaan ne ovat vain ulkonaisia apukeinoja, joitten käyttö ei kaikille sovellu. Riittää kun pitää tarkkaavaisuuden sydämessä (Herran kasvojen edessä) ja maahan langeten lukee nöyrästi ja hartaasti tämän lyhyen rukouksen.
7. On huomattava lisäksi, että tarkkaavaisuuden tulee olla sydämessä eli rinnassa, hieman vasemman nisän yläpuolella. Kun jännityksen vaikutuksesta sydäntä alkaa kivistää, niin on meneteltävä munkki Nikeforoksen neuvon mukaan niin, että irrottautuu sydämestä ja kohdistaa huomion ja rukoussanat siihen paikkaan, jossa tavallisesti keskustelemme itsemme kanssa, rinnan yläpäähän kurkkutorven alapuolella. Myöhemmin voi jälleen laskeutua vasemman nisän yläpuolelle. Ei pidä aliarvioida tätä huomautusta, niin yksinkertaiselta ja vähän hengelliseltä kuin se tuntuneekin.
8. Pyhät isät antavat paljon varoituksia. Aiheen niihin on antanut kokemus, mikä väärästä rukousharjoituksesta on saatu. Jotta voisi välttää erehdyksiä, olkoon sinulla neuvonantaja, hengellinen isä tai kanssakeskustelija, samoin ajatteleva veli. Heille usko kaikki, mitä tässä rukousharjoituksessasi sinulle sattuukin. Itse toimi aina mitä suurimmalla yksinkertaisuudella ja nöyryydellä äläkä lue itsellesi minkäänlaisia saavutuksia. Tiedä, että oikea menestys kypsyy huomaamattomasti. Sen tähden kun sisässäsi kuulet: Kas siinähän se! niin tiedä, että tämä on vihollisen ääni, joka kuiskaa sinulle. Tämä on itseylistyksen alkua. Tukahduta tämä ääni alkuunsa, muuten se torven tavoin alkaa toitottaa ja ravita omahyväisyyttäsi.
9. Älä edeltä arvioi aikaa, mikä kuluu tämän rukouksen omaksumiseen. Ota päämääräksesi työskentely ja vaivannäkö. Kuluu kuukausia ja vuosia, ennen kuin alkaa näkyä heikkoja menestymisen ituja. Eräs athosvuorelainen isä kertoi itsestään, että vasta kahden vuoden vaivan jälkeen hänen sydämensä lämpeni. Eräs toinen saavutti tämän kahdeksan kuukauden jälkeen. Itse kussakin tämä kehitys tapahtuu sen mukaan, miten paljon voimia ja harrastusta hänellä on tähän työhön.
