Vuonna 1478 Vienan Kehtassa syntynyt pyhittäjä Antoni Siijalainen (siviilinimeltään Andrei) luetaan kuuluvaksi Karjalan valistajiin.
Jo varhain Andrei osoitti hyveellisyydellään ja puhdassydämellisyydellään olevan vanhempiensa hartaasti toivoma esikoispoika, joka elämässään eli ja oli sävyisä ja hurskautta harrastava.
25 vuoden ikäisenä Andrei muutti Novgorodiin, avioitui ja joutui varsin nopeasti leskeksi vaimon kuoltua. Kaiken kokemansa johdosta Andrei palasi kotiseudulleen, antoi omaisuutensa köyhille ja lähti pyhittäjä Pahomi Kenjärveläisen perustamaan Kenjärven Kristuksen kirkastumisen luostariin. Siellä hänet vihittiin munkiksi vuonna 1508 munkkinimellä Antoni pyhittäjä Antonios Suuren mukaan.
Antoni osoitti elämällään myös luostarissa suurta hartautta ja kilvoittelua, mutta myös nöyryyttä ja auttamishaluaan esimerkiksi sairaita kohtaan. Hänet vihittiin melko pian papiksi, koska luostarissa ei tuohon aikaan ollut pappismunkkia.
Jonkin ajan kuluttua pappismunkki Antoni pyysi ja sai luvan lähteä kilvoittelemaan erakkona. Hän lähti luostarista kahden munkin, Aleksanterin ja Joakimin kanssa Jemtsajoelle, jonne he rakensivat tarvittavat asunnot ja pienen kirkon. Tämä pieni kolmen munkin yhteisö täydentyi pian uusilla tulijoilla, mutta he joutuivat ympäristön ihmisten painostuksesta lähtemään pois paikaltaan ja matka vei heidät edelleen kohti pohjoista lähelle Holmogorija eli nykyisen Arkangelin ympäristöön Mikaelinjärvelle, josta alkaa Siijajoki. Sinne he monenlaisten vaiheiden jälkeen perustivat kuuluisan Siijajoen luostarin noin vuoden 1520 tienoilla.
Luostari toimi niukan toimeentulon turvin ja ajoittain ravintokin oli tiukassa. Erilaisten ihmeellisten tapahtumien seurauksena elämä ja kilvoittelu kuitenkin jatkui luostarissa. Veljestön määrä kasvoi ja uusia rakennuksia ja kirkkoja rakennettiin. Jo lapsena alkanut Antonin harrastus ikonimaalaukseen sai jatkoa luostarissa, kun hän maalasi Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon ikonostaasin.
Pyhittäjä Antoni toimi Siijajoen pyhän Kolminaisuuden luostarin igumenina jonkin aikaa ollen koko ajan itse oivana esimerkkinä muille kilvoittelijoille niin hurskauselämässä kuin maallisissa töissäkin. Kuitenkin hänen osakseen tullut kunnioitus kiusasi pyhittäjää ja hän luovutti johtamisen munkki Feognostille ja vetäytyi itse erakkoelämään ensin Dubnitskijärven saareen ja vähän ajan kuluttua Palunjärvelle.
Tämä vaihe ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun hänen piti palata takaisin johtamaan jälleen luostariaan veljestön hartaiden pyyntöjen vuoksi ja myöskin oman vanhuuden ja sairauden tuomien rajoitusten vuoksi. Luostarissa eläessään hän myöhemmin nimitti itselleen seuraajan ja alkoi sitten valmistautua itse ja valmistella muitakin lähestyvään omaan kuolemaansa, joka tapahtuikin vuonna 1556, jolloin pyhittäjä Antoni Siijajokelainen nukkui pois 79 vuoden iässä.
23 vuotta kuolemansa jälkeen vuonna 1579 pyhittäjä Antoni Siijajokelainen kanonisoitiin Venäjän kirkon toimesta ja hänen muistopäiväänsä alettiin viettää hänen kuolinpäivänään joulukuun 7. päivänä. Häntä muistellaan myös Karjalan valistajien yhteisenä muistopäivänä, joka sijoittuu aina vuosittain lokakuun viimeisen päivän ja marraskuun 6. päivän väliseen lauantaihin.
Tropari, 1. säv.
Oi Antoni, sinä sanouduit irti maailmasta uskon innossa, | ja etsit ainoata Jumalaa koko sydämestäsi. | Sinä vetäydyit kauas erämaahan vesien läheisyyteen, | itkien ja työtä tehden elit enkelien elämää. | Viisaasti sinä keräsit munkkien paljouden. | Älä jätä meitä ja rukoile lakkaamatta Pyhää Kolminaisuutta päästämään meidät kaikesta pahasta ja pelastamaan meidän sielumme.
Kontakki, 8. säv.
Lapsuudestasi asti sinä uuvutit lihas paastolla ja rukouksella, sekä otit ristisi ja seurasit Kristusta. | Sinä täytit matkasi taivaaseen ilossa ja seisot pyhien kanssa nyt Kolminaisuuden edessä. | Älä unohda laumaasi, joka sinua kunnioittaa, jotta kaikki huutaisivat kiittäen; || Iloitse viisas ja vanhurskas Antoni, erämaan asukkaiden opastaja!
