Pyhä ruhtinas Feodor Smolenskilainen ja Jaroslavilainen, lempinimeltään ”Musta” (siis tummaihoinen) syntyi ruseja koetellena kauheana aikana: mongolien invaasion aikana 1237-1239. Kasteessa hän sai nimensä pyhän suurmarttyyri Theodoros Starelatesin (Sotapäällikön, Sotajoukkojenjohtajan) (muistopv. 8.2.) mukaan, tämä pyhä oli erityisen arvostettu erityisesti venäläisten soturiruhtinaiden parissa.
Ruhtinas Feodor oli kuuluisa sotilaallisista urotöistään. Lapsena Feodor ei ollut kaupungissa, koska pyhän Jumalansynnyttäjän rukouksien kautta pyhä suurmarttyyri Mercurius (24.11.) vei hänet pois Smolenskista ollessaan vankina Batussa vuonna 1239. He olivat vieneet lapsen pois ja piilottaneet hänet turvalliseen paikkaan sodan ajaksi. Vuonna 1240 hänen isänsä, ruhtinas Rotislav, kuoli. Hän oli pyhän Rotislav Smolenskilaisen ja Kiovalaisen (muistopv. 14.3.) pojanpojan poika.
Hänen vanhemmat veljensä jakoivat isänsä maat keskenään ja tehden vääryyttä, jättivät Feodor-lapselle vain pienen omistusosuuden vähäisestä Možaiskin kaupungista. Täällä hän vietti lapsuutensa ja opiskeli Pyhää Raamattua, jumalanpalveluksia ja sotatieteitä.
Vuonna 1260 ruhtinas Feodor meni naimisiin Maria Vasilievan, pyhän ruhtinas Vasili Jaroslavilaisen (muistopv. 3.7.) tyttären kanssa ja Feodorista tuli Jaroslavin ruhtinas. Heille syntyi poika, joka sai nimekseen Mikael. Pyhä Feodor jäi kuitenkin pian leskeksi. Hän vietti paljon aikaansa sotaretkillä ja hänen poikansa kasvoi Feodorin anopin, ruhtinatar Ksenian hoidossa.
Vuonna 1277 Venäjän ruhtinaiden liittoutuneet joukot, liitossa tataarien kanssa, osallistuivat Kaukasuksella Ossetian sotaretkeen ja ”sen kuuluisan Tetjakovin kaupungin” valtaamiseen. Tässä sodassa liitoutuneet joukot ottivat täyden voiton. Pyhän Aleksanteri Nevskin (muistopv. 23.11.) ajoista alkaen Kultaisen ordan (leirin, valtakunnan) kaanien nähdessään ortodoksisen Venäjän lannistumaton hengellinen ja sotilaallinen vahvuus, piti muuttaa asennettaan. He alkoivat vetää Venäjän ruhtinaita liitoihin ja kaanit kääntyivät niiden puoleen sotilaallisissa sioissa.
Venäjän kirkko hyödynsi näitä tarjoutuneita parantuneita suhteita ulkomaalaisten kristittyjen valistamiseen. Jo vuonna 1261, pyhän Aleksanteri Nevskin ponnistelujen ja metropoliitta Kirill III ansiosta Kultaisen ordan pääkaupunkiin Saraihin perustettiin Venäjän ortodoksisen kirkon hiippakunta. Vuonna 1276 Konstantinopolin kirkolliskokous puheenjohtajanaan patriarkka Johannes XI Vekkos (Ἰωάννης ΙΑ´ Βέκκος) (1275-1282) vastasi Venäjän kirkon Sarain piispa Theognostuksen kysymyksiin, jotka koskettivat tataarien kastamista ja myös monofysiittien ja nestoriolaisten kristittyjen vastaanottamista ortodoksien joukkoon.
Näiden vuosien aikana ruhtinas Feodor oli ordassa, Kultaisessa leirissä. Hän kunnostautui sotilaallisissa urotöissä ja sai myönteistä huomiota kaani Mengu-Temirin taholta, joka piti yllä kunnioittavia suhteita ortodoksiseen kirkkoon ja joka kaanina oli antanut ensimmäisen asetuksen metropoliitta Kirillille vapauttaa kirkko veroista.
Kronikassa sanotaan: ”Hallitsija Mengu-Temir ja hänen puolisonsa olivat ihastuneita ruhtinas Feodor Rotslavitšiin eivätkä sallineet hänen palata takaisin Venäjälle hänen rohkeutensa ja kasvojensa hauskannäköisyyden vuoksi.”
Pyhä Feodor vietti kolme vuotta ordassa. Lopulta ”hallitsija lähetti hänet pois suurella kunnioituksella” ja ruhtinas saapui Jaroslaviin. Hänen vaimonsa Maria oli kuollut ja ruhtinatar Ksenia johti kaupunkia hänen pojanpoikansa Mikaelin kanssa. Jaroslavin asukkaat eivät hyväksyneet ruhtinaan paluuta ordasta, vaan sanoivat hänelle: ”Tämä on ruhtinatar Ksenian kaupunki ja Mikael on meidän ruhtinaamme.”
Pyhä Feodor joutui palaamaan takaisin ordaan. Hallitsija puoliso, kaani Mengu-Temirin vaimo, ”oli suuresti mieltynyt häneen ja toivoi hänen menevän naimisiin oman tyttärensä kanssa.” Tällaisella avioliitolla oli valtaisa merkitys ruseille. Pitkään aikaan kaani ei ollut suostunut tällaiseen, vaan piti ruhtinaita pelkkinä vasalleina ja kohteina.
Antaessaan tyttärensä avioon Venäjän ruhtinaan kanssa, kaani siis samalla tunnustaisi ruhtinaan tasa-arvoiseksi. Vielä tärkeämpänä pidettiin sitä, että kaani näin tunnusti ortodoksisuuden ensisijaisuuden, koska ennen häitä tataariprinsessa joutui hyväksymään pyhän kasteen.
Kaani toimi näin, koska liittoutuma Venäjän kanssa oli hänelle hyvin tärkeä ja ”hän määräsi, että hänen tyttärensä annetaan ruhtinas Feodorille ja tytär menee ensin kasteelle ja samalla hän määräsi, ettei ortodoksista uskoa saa loukata.”
”Näin pyhä Feodor oli naimisissa mahtavan kaanin tyttären kanssa, joka sai kasteessa nimen Anna. Kaania piti Feodoria suuressa arvossa ja käski hänen istua vastapäätä itseään ja rakensi hänelle palatsin ja antoi ruhtinaita ja aatelisia hänen seurueeseensa.”
Daavid ja Konstantine syntyvät ordassa
Kultaisessa ordassa syntyivät myös pyhän Feodorin pojat, ruhtinaat Daavid ja Konstantin. Sitä valtavaa vaikutusvaltaa, mikä ruhtinaalla oli ordassa, hän käytti Venäjänmaan ja Venäjän kirkon hyväksi. Ortodoksisuus vahvistui tataarien keskuudessa ja orda alkoi soveltaa venäläisiä tapoja, moraalia ja hurskautta. Venäläiset kauppiaat, arkkitehdit ja taitavat käsityöläiset veivät venäläistä kulttuuria Donin ja Volgan rannoilta aina Uralille ja jopa Mongoliaan asti.
Lähetystyötä idässä
Tältä ajalta arkeologit ovat löytäneet ortodoksisia ikoneja, ristejä ja lampukoita lähes koko Kultaisen ordan alueelta. Näin alkoi myös Venäjän kirkon suuri lähetyssaarnaajien siirtyminen itään ja valistusta annettiin kaikille heimoille evankeliumin valon totuudesta aina Tyynellemerelle saakka. Venäläiset ortodoksiset ruhtinaat ja heidän seurueensa ottivat osaa liittolaisina mongolien sotaretkiin, oppivat ja tulivat tunnetuiksi urotöistään Aasiassa, Siperiassa ja Kaukoidässä. Vuonna 1330, yli kolmekymmentä vuotta pyhän Feodorin kuoleman jälkeen, kiinalainen kronikka mainitsee venäläisistä Pekingissä.
Takaisin Jaroslaviin
Pyhä Feodor asui Saraissa vuoteen 1290, kun ”uutinen saavutti hänet Rusista, Jaroslavin kaupungista, että hänen ensimmäinen poikansa ruhtinas Mikael oli kuollut.” Antaen arvokkaita lahjoja ja ison seurueen, kaani lähetti Feodorin takaisin Venäjälle. Jälleen hänestä tuli Jaroslavin ruhtinas ja hän alkoi innokkaasti huolehtimaan kaupunkinsa ja ruhtinaskuntansa vahvistamisesta ja rakentamisesta. Hän tunsi suurta rakkautta etenkin Herran kirkastumisen luostaria kohtaan.
Rauhanrakentaja
Hänen maineensa kiiri läpi Rusin ja kaikki ruhtinaat hakeutuivat hänen ystäväkseen ja liittoutuivat hänen kanssaan. Mutta kaikkein eniten hän ihastui pyhän Aleksanteri Nevskin poikaan, Andrei Aleksandrovitšiin, tukien häntä kaikissa hänen toimissaan. Kun Andreista tuki Vladimirin suurruhtinas, hän meni Andein kanssa sotaretkille. Hän iloitsi voitoista ja suri hänen tappioitaan. Vuonna 1296 verinen veljessota oli juuri puhkeamassa kahden ruhtinaan ryhmien välille: toisella puolella oli Feodor ja suurruhtinas Andrei ja toisella puolen pyhä Mikael Tveriläinen (muistopv. 22.11.) ja pyhä Daniel Moskovalainen (muistopv. 4.3.). Mutta Jumalan avulla verenvuodatus onnistuttiin välttämään.
Ruhtinaitten kokouksessa (1296) Vldimirin piispa Simeon ja Sarain piispa Ismael onnistuivat solmimaan rauhan kiistakumppanien välille. Se tosiasia, että pyhä ruhtinas Feodor ja piispa Ismael osallistuivat kokoukseen, osoittaa, että pyhä Feodor käytti kaikkia diplomaattisia taitojaan ja vaikutusvaltaansa Hordessa säilyttääkseen rauhan Venäjänmaalla.
Pyhän Feodor Mustan siteet hänen smolenskilaiseen alkuperäänsä ei ollut jakaantuneet, vaikka sen olisi olettanut olevan vaikeaa Smolenskin ruhtinaana. Niinpä vuonna 1297 Feodor teki sotaretken Smolenskiin vaatimaan hänen laillisia oikeuksiaan Smolenskin ruhtinaskunnassa, jossa hänen veljenpoikansa oli niitä väärinkäyttänyt. Mutta hän ei valloittanut kaupunkia eikä asettunut jälleen Smolenskin ruhtinaaksi.
Munkiksi vihkiytyminen ja kuolema
Pian tämän jälkeen pyhä soturiruhtinas sairastui. Syyskuun 18. päivänä 1299 pyhä määräsi, että hänet tulee viedä Vapahtajan kirkastumisen luostariin ja hän vihkiytyisi siellä munkkeuteen. Rituaalin loppupuolella pyhä Feodor pyysi, että palvelu keskeytettäisiin. Igumenin siunauksella ja taatakseen kuolevan ruhtinaan toiveen, he kantoivat ruhtinaan luostarin pihalle, jonne suuri joukko Jaroslavin ihmisiä oli tungokseen asti kokoontuneena. ”Ja ruhtinas katui kaiken kansan edessä, mikäli hän oli tehnyt syntiä jotakin vastaan tai aiheuttanut pahaa mieltä joillekin. Hän siunasi kaikkia niitä, jotka olivat tehneet syntiä häntä vastaan tai olleet hänen vihamiehiään ja pyysi heiltä anteeksi. Hän hyväksyi vastuunsa kaikista teoistaan Jumalan ja ihmisten edessä.” Vasta tämän jälkeen nöyrä soturi saavutti halunsa päättää epätavallinen ja paljon murheita aiheuttanut elämänsä polku ja hyväksyi enkelielämän, skeeman.
Koko yön igumeni ja veljestö rukoilivat pyhän ruhtinaan puolesta. Yön toisella tunnilla he aloittivat soittaa kelloja aamupalvelukseen. Pyhä Feodor makasi hiljaa munkin karussa vuoteessaan ja sai vastaanottaa Pyhät lahjat, ehtoollisen. Kun munkit aloittivat kolmannen psalmien kunnian, hän teki ristinmerkin ja antoi henkensä Herralle. Hänen saapumisensa haudalle oli epätavallinen: ”Ihmeellinen todellakin oli tämän siunatun saapuminen. Hän makasi munkin vuoteessaan, ei niinkään kuolleena, vaan enemmän elossa. Hänen kasvonsa loistivat kuin auringonsäteet, harmaat hiukset koristivat häntä todistaen hänen sielunsa puhtaudesta ja hyväntahtoisuudestaan.”
Daavid ja Konstantine
Hänen jälkeensä hänen poikansa pyhä Daavid (k. 1321) hallitsi Jaroslavissa. Toinen hänen pojistaan, Konstantine, oli ilmeisesti kuollut aikaisemmin. Kirkko alkoi kunnioittaa pyhää Feodoria pian hänen kuolemansa jälkeen Jaroslavissa ja ympäröivällä alueella. Vuosina 1322-1327 Rostovin piispa Prokoros tilasi kuuluisan miniatyyreillä koristellun Feodrovin evankeliumin pyhän Feodorin muistoksi. Piispa Prokoros oli toiminut aikaisemmin igumeninan Vapahtajan kirkastumisen luostarissa Jaroslavissa. Itse asiassa hän tunsi pyhän ruhtinaan henkilökohtaisesti ja todisti hänen munkkeuteen vihkimisensä ja hiusten leikkaamisen sekä julkisen katumisen ihmisten edessä. Historioitsijoiden mukaan nämä hienot miniatyyrit on ommeltu arvokkaaseen käsikirjoitukseen pyhän Feodorin aikaisemmin omistamasta evankeliumista, jonka hän oli tuonut mukanaan Jaroslaviin aikään kuin siunauksena synnyinkaupungistaan Smolenskista.
Reliikkien löytyminen
15. päivänä maaliskuuta vuonna 1463 löydettiin Jaroslavissa pyhän ruhtinaan ja hänen poikiensa Daavidin ja Konstantinen reliikit. Kronikoitsija silminnäkijänä on kirjannut kyseisen vuoden kohdalle: ”Jaroslavin kaupungissa Pyhän Vapahtajan luostarissa kaivettiin esiin kolmen suurruhtinasta: ruhtinas Feodor Rotislavitš ja hänen poikansa Daavid ja Konstantine ja nostettiin maanpinnalle. Suurruhtinas Feodor oli suuri kokoinen ja he asettivat hänen poikansa Daavidin ja Konstantinen hänen vierelleen. Heidän kokonsa oli pienempi kuin Feodorin. He olivat olleet yhdessä haudassa.” Pyhän ruhtinaan fyysinen olemus vaikutti silminnäkijöihin ja reliikkiien löytymisessa läsnäoleviin niin, että tämä huomio kirjattiin sekä pyhän Feodorin elämäkerran prologiin että myös ikonograafikkojen käsikirjan tekstiin.
Elämänkertojen kirjoittaminen
Pyhän ruhtinas Feodor Mustan elämäkerta kirjoitettiin pian pyhäinjäännösten löytymisen jälkeen. Sen teki pappismunkki Antoni Jaroslavin Vapahtajan luostarista Moskovan ja koko Venäjän metropoliitta Filipin siunauksella. Toisen version elämäkerrasta on kirjoittanut Andrei Jurajev pyhän Kirill Valgetjärveläisen luostarista. Kolmas ja tarkempi pyhän Feodorin elämäkerta on mukana keisarillista sukututkimusta käsittelevässä kirjassa "Book of Ranks of Imperial Geneology" koottuna tsaari Iivana Julman ja metropoliitta Makariuksen alle.
Venäläiset ovat säveltäneet hengellisiä lauluja ruhtinas Feodorista ja ovat laulaneet niitä vuosisatoja oman elämäntaipaleensa varrella. Säkeet kirkastavat pyhän hurskautta ja arvostelukykyä, hyvyyttä ja lapsensydämellisyyttä, hänen huoltaan kirkkojen rakentamisesta ja koristelemisista. Historiallisten kohtaloiden monimutkaisuus, aikakauden karheisuus, (ei henkilökohtaisten vaan Venäjän ja kirkon) vihollisten lukuisuus paljastavat meille tämän Venäjänmaan pyhän rakentajan suuria urotekoja.
Muistopäivä
Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää ruhtinas Feodoria ja häne poikiaan pyhää ruhtinas Daavidia ja Konstantinea, Smolenskin ja Jaroslavin ihmeidentekijöitä, aina vuosittain heidän omana muistopäivänään syyskuun 19. päivänä.
HAP
Tropari ja kontakki
Tropari, 4.säv.
Lapsuudestanne saakka teissä sarasti rakkaus Kristukseen, oi pyhät, | ja te innokkaasti piditte Hänen käskynsä sydämissänne. | Te tulitte parannuksen lähteiksi kaikille teitä lähestyville, | sillä pyhyydessänne te saavutitte ihmeidentekemisen lahjan. | Niin mekin nyt tulemme luoksenne hurskaudessa ja uskossa, || anoen Kristusta, meidän Jumalaamme, pelastamaan meidän sielumme.
Kontakki, 8.säv.
Kasvatettuna uskossa ja harjoitettuna valppauteen ja itsehillintään, | te kukoistitte kuin elämän puu paratiisin puutarhassa. | Rukouselämässänne te saavutitte jumalallisen armon runsain mitoin, | ja te paransitte kaikki, jotka tulivat uskossa luoksenne. | Oi te enkelit lihassa ja ihmeellisen kirkkauden valot, | Feodor, Daavid ja Konstantin || anokaa Kristusta, meidän Jumalaamme, pelastamaan meidän sielumme.
