Pyhittäjä Grigori Ihmeidentekijä vihittiin munkiksi Kiovan luolaluostariin pyhän Feodosi Kiovalaisentoimesta vuonna 1064. Hän viihtyi suuresti kirjojen parissa, joita hänellä olikin runsaasti ja jotka olivat hänen ainoat omaisuutensa.

Pyhä Grigori tuli kuuluisaksi mm. siitä, että hänellä oli kyky saada varkaat palaamaan normaaliin elämäänsä ja tulla järkiinsä. Monesti varkaita ja rosvoja murtautui hänen keljaansa tai puutarhaansa, mutta puhuttuaan heidän kanssaan pyhittäjä Grigori sai heidät elämään jälleen normaalia elämää.

Kerran pyhittäjä oli Dnepr-joen varrella, kun ruhtinas Rotislavin miehet saapuivat paikalle ja alkoivat pilkata häntä. Ruhtinas oli matkalla sotaretkelle kumaanien eli polovtsien nomadiarmeijaa vastaan. Pyhittäjä pyysi pilkkaajiaan katumaan ja itkemään omia syntejään, sillä he tulisivat hukkumaan pian ruhtinaansa kanssa. Ruhtinas kuultuaan tämän raivostui munkille ja käski heittää hänet sidottuna veteen.

Veljet ihmettelivät kohta pyhittäjän häviämistä, mutta löysivät sitten hänet kädet ja jalat sidottuina keljastaan, kivi kaulassa ja vaatteet läpimärkinä kasvot loistaen ihmeellistä valoaan. Myös pyhittäjän ennustus toteutui ja ruhtinas miehineen hukkuivat Dnepriin. Tämä kaikki tapahtui vuonna 1093.

Useissa lähteissä pyhä Grigori yhdistetään toiseen pyhään Grigoriin, pyhien Vladimirin, Theodosioksen ja pyhien marttyyrien Boriksen ja Glebin kunniaksi sävelletyn kanonien tekijään. Mutta tämä pyhä Grogori eli ja vaikutti myöhemmin. Hän kuoli noin vuonna 1120. Pyhä Grigori Ihmeidentekijä Kiovalainen kuoli vuonna 1093 ja hänet haudattiin lähelle luolaluostaria.




Back

PayPal