Bonifatius ja Aglais elivät Roomassa. Aglais (Aglaida) oli roomalaisen pääkonsulin tytär.
Marttyyri Bonifatius oli tämän rikkaan nuoren roomalaisen naisen Aglaisin orja ja samalla hänen taloudenhoitajansa ja rakastettunsa. Aglais ei ollut naimissa vaan hän eli tässä epäpuhtaassa ja laittomassa suhteessa orjansa kanssa. He tunsivat kuitenkin piston sydämessään tästä elämästä ja halusivat jotenkin puhdistautua synneistään. Ja Herra antoi heille mahdollisuuden puhdistautumiseen ja syntien poispesemiseen marttyyriveren kautta.
Aglais oli oppinut, että marttyyrien reliikkien kotona pitäminen ja niiden kunnioittaminen auttavat avun saamisessa ja pelastumisessa. Niiden vaikutuksesta synti heikkenee ja hyveellisyys vallitsee. Siksi hän järjesti asiat niin, että Bonifatius lähti itään Vähään-Aasiaan, jossa kristittyjä vainottiin ankarasti, ja pyysi häntä tuomaan mukanaan jonkin vainoissa surmatun marttyyrin reliikkejä, joista tulisi heille oppaita ja suojelijoita uskossaan. Bonifatius suostui ja sai mukaansa suuren summan rahaa tähän tarkoitukseen.
Kun hän oli lähdössä, hän kysyi pilaillen emännältään: ”Emäntäni, jos en löydä mitään reliikkejä ja jos minä sen sijaan kärsin marttyyrikuoleman Kristuksen puolesta, haluatteko pitää ruumiini reliikkeinä ja kunnioittaisitteko minua pyhänä?” Aglais nuhteli Bonifatiusta ja sanoi, ettei nyt ole leikinlaskun aika, vaan hän menossa suorittamaan pyhää tehtävää ja hänen pitää ottaa asia vakavasti.
Bonifatius mietti hänen sanojaan ja koko matkan ajan hän ajatteli, ettei hän ollut kelvollinen ja sopiva koskettamaan kenenkään marttyyrin reliikkejä. Hän pohti omia syntejään, muutti elämäntapojaan ja saapui Tarsokseen Kilikiaan. Hän jätti kumppaninsa majataloon ja meni itse kaupungin torille, missä kristittyjä kidutettiin. Hän kohtasi siellä kristittyjen kamalat kidutukset ja näki pyhien ihmisten Herran armosta säteilevät kasvot. Bonifatius ihmetteli suuresti heidän rohkeuttaan ja hänen sydämensä syttyi. Marttyyrien into tarttui myös häneen. Hän syleili marttyyrejä, suuteli heidän jalkojaan ja pyysi heitä rukoilemaan, että hänkin voisi kelvollisena kärsiä heidän kanssaan.
Tuomari kysyi Bonifatiukselta, kuka hän oli, ja hän vastasi: ”Olen kristitty” ja sitten hän kieltäytyi uhraamasta epäjumalille. Kiduttajat riistivät häneltä vaatteet päältä ja ripustivat hänet pää alaspäin riippumaan ja löivät samalla häntä niin kovasti, että liha irtosi ruumista ja valui alas. Hänen kynsiensä alle työnnettiin teräviä ruokoneuloja, suuhun kaadettiin sulaa lyijyä, mutta hän ei vahingoittunut. Torilla olevat ihmiset kauhistuivat julmuutta ja alkoivat kivittää tuomaria niin, että hän joutui pakenemaan pois. Sitten ihmiset menivät pakanatemppeliin ja heittivät maahan epäjumalankuvan huutaen: ”Suuri on kristittyjen Jumala!”
Seuraavana päivänä, kun ihmiset olivat rauhoittuneet ja menneet pois, tuomari määräsi Bonifatiuksen keitettäväksi kiehuvassa tervassa, mutta sekään ei vahingoittanut marttyyria. Enkelit suojelivat häntä padassa ja terva poltti kiduttajia itseään. Kun tämäkään ei auttanut, kiduttajat katkaisivat Bonifatiukslta pään miekalla vuonna 307.
Matka takaisin Roomaan
Bonifatiuksen matkakumppanit alkoivat etsiä häntä odotettuaan ensin kahden päivän ajan majatalossa. He arvelivat Bonifatiuksen olevan jossain humalassa tai jopa luulivat hänen menneen ilotaloon. Vihdoin he kuulivat eräältä mieheltä, joka oli ollut silminnäkijänä tapahtumissa, mitä oli tapahtunut. Mies johti heidät myös sinne, missä ruumis makasi. Seuralaiset pyysivät kyynelsilmin anteeksi sopimattomia ajatuksiaan ja arvelujaan ja he lunastivat ruumiin ja ottivat sen mukaansa Roomaan.
Heidän saapumistaan edeltävänä iltana enkeli ilmestyi Aglaisille unessa ja käski häntä valmistautumaan kohtaamaan entinen orja ja kumppani synninteossa, nyt enkeleiden veli ja kanssapalvelija. Aglais kutsui pappeja paikalle ja hän vastaanotti reliikit suurella kunnioituksella. Hän rakennutti pyhälle Bonifatiukselle omistetun suuren ja kauniin kirkon ja sijoitti reliikit sinne. Kirkossa on näihin päiviin asti tapahtunut ihmeitä reliikkien ansiosta.
Aglais vetäytyy luostariin
Aglais itse vetäytyi julkisuudesta, jakoi omaisuutensa köyhille ja meni elämään askeettista elämää luostariin, jossa hän eli vielä viisitoista vuotta ja ollen Jumalalle otollinen, hän sai myös armon tehdä ihmeitä. Kun hän kuoli, hänet haudattiin Bonifatiuksen viereen. Molempien kohdalla toteutuivat profeetta Hesekielin sanat (Hes.33:11):
Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne!
Ortodoksinen kirkko viettää pyhän marttyyri Bonifatiuksen ja pyhän Aglaisin muistopäivää joka vuosi joulukuun 19. päivänä. Pyhää Bonifatiusta rukoillaan usein juuri juopuneiden pelastamiseksi juopumuksen synnistä.
Tropari, 4. säv.
Sinä palavasti seurasit marttyyreja, | ja tunnustit Kristuksen epäuskoisten edessä, oi Bonifatius. | Sinä annoit ruumiisi siveälle Aglaisille katoamattomaksi aarteeksi: || Parannus ja armo virtasi siitä maailmalle.
Kontakki, 4. säv.
Sinä uhrasit itsesi tahrattomana uhrina, | oi viisas seppeleenkantaja, || Hänelle, joka sinun tähtesi syntyi Neitseestä, oi Bonifatius.
